Henkilöhaastattelut

Olen haastatellut asiakastani, joka on ollut minun varallisuusvalmennuksessa nyt kolme kuukautta. Hän on rohkea nainen! Oli mahtavaa että hän suostui omalla nimellään haastateltavaksi. Sillä toivon että Kirsin tarina inspiroi muitakin viisikymppisiä säästämään ja sijoittamaan.

Ajattele että itsensä kouluttaminen on jo sijoitus! Olen ollut itse aina aktiivinen oppimaan ja kouluttautumaan. Etsimään myös aktiivisesti tietoa itse. Jotta voi tulla hyväksi ja oppia lisää, tullaan väistämättä siihen tilanteeseen että oman osaamisen tueksi tarvitsee vielä osaavamman ihmisen apua.

Viikon päästä tulee vuosi sitten kun minusta tuli yrittäjä. Silloin en uskaltanut vielä ajatella sitä miten pian tai pitkän ajan päästä olisin 100 % yrittäjä. Olen todella kiitollinen kaikesta. Itselleni, ystäville tukijoille. Ja hei Nordealle 😉 Olen ottanut valtavan henkisen askeleen elämässäni. Olen päättänyt että oma osaaminen kantaa. Minulla...